| KANSAINVÄLINEN OPASKOIRAPÄIVÄ 2010 (18.04.2010,21:57) |
KANSAINVÄLINEN OPASKOIRAPÄIVÄ 2010
Kansainvälisen Opaskoiraliiton vuotuista juhlapäivää vietetään aina huhtikuun viimeisenä keskiviikkona, joka on tänä vuonna 28.4. Silloin tehdään opaskoira-asiaa tunnetuksi Opaskoirakoulun ja Opaskoirayhdistyksen toimesta Opaskoirakoululla Vantaalla, jolloin koululla ovat avoimet ovet. Tämän lisäksi Opaskoirayhdistyksen ja Opaskoirakoulun yhteyshenkilöt tiedottavat opaskoiratyöstä maakunnissa.
Opaskoiratoimintaa Suomessa 70 vuotta
 |
Ensimmäiset virallisesti koulutetut opaskoirat luovutettiin käyttöön 70 vuotta sitten elokuussa 1940. Marsalkka Mannerheim määräsi ensimmäiset opaskoirat koulutettaviksi talvisodassa näkönsä menettäneille sotilaille. Koulutus tapahtui Hämeenlinnassa sotakoirakoululta käsin. Koulutusapua saatiin Ruotsista, josta tuli kouluttaja Lars Svartengren opettamaan suomalaisia kouluttajia, jotka olivat palvelus- ja sotakoirien ohjaajia. Ruotsista saatiin lisäksi lahjoituksena yli kymmenen koulutettua opaskoiraa ja myöhemmin taloudellista tukea vuonna 1947 toimintansa aloittaneen Opaskoirakoulun rakentamiseen. |
Suomen Punainen Risti rahoitti alkuvuosina opaskoiratoimintaa ja oli mukana Opaskoirakoulun johtokunnassa 1970-luvun puoliväliin saakka. Sotainvalidien veljesliitto ja Sotasokeat ry ylläpitivät Mäkkylään rakennettua opaskoirakoulua. Sotasokeiden opaskoirat alettiin pian kouluttaa valtion varoilla. Melkein kaikki sotasokeat halusivat ja saivat opaskoiran. Tätä kirjoitettaessa on enää kolmella sotasokealla opaskoira.
 |
Opaskoiria oli koulutettu sokeiden itsensä toimesta jo 1930-luvulla. Silloinen tietous koulutuksesta perustui aikakauslehdissä olleisiin kirjoituksiin opaskoirista Saksassa ja Amerikassa. Ainakin kolme sokeaa koulutti itselleen koiraoppaan 1930-luvulla. Siviilisokeiden opaskoiransaanti oli alkuaikoina hankalaa. Sokeat kustansivat koiransa aluksi itse ja siviilisokeille koulutettiin koiria yksityisten kouluttajien toimesta. Vuonna 1948 perustettu Opaskoirayhdistys ryhtyi ponnekkaasti ajamaan siviilisokeiden koira-asiaa kustantamalla koiria ja järjestämällä niiden koulutuksen. Opaskoiran sai aluksi vain työmatkojen kulkemista varten. |
Opaskoiratoiminnan rahoitus siviilisokeiden osalta siirtyi vähitellen yhteiskunnan vastuulle. Nykyään Suomen kunnat kustantavat opaskoirat sairaanhoitopiirien kautta ja jokainen opaskoiraa liikkumisapuvälinenä tarvitseva voi sellaisen saada. Valtio kustantaa edelleen sotasokeiden opaskoirat ja tapaturmavakuutusyhtiöt kustantavat koirat onnettomuuksissa näkönsä menettäneille.
Opaskoirakoulu siirtyi vuonna 1985 Näkövammaisten Keskusliiton alaisuuteen ja vuonna 1987 aloitti uusi opaskoirakoulu toimintansa Vantaan Itä-Hakkilassa.
Vauvasta vaariin - opaskoiran elämänkaari
Opaskoiratoiminnan alkuvuosina oli pulaa kaikesta, myös opaskoiriksi koulutettavista koirista. Koiria saatiin lahjoituksina ja myös ns. sotasaaliskoiria otettiin koulutukseen. Koirien laatu ei ollut välttämättä kovin häävi, mutta olivathan käyttäjät nuoria miehiä, jotka hallitsivat vähän raisummatkin koirat. Silti moni lammas ja kana pääsi hengestään näiden työssään viisaiden koirien päästyä irti!
 |
Tämän päivän opaskoirakoulutus perustuu Opaskoirakoulun omaan jalostussuunnitteluun ja kasvatukseen. Ilman omaa kasvatusta ja siihen liittyvää hoitokotitoimintaa olisi mahdotonta tuottaa opaskoiria.
Koiranpennut syntyvät Opaskoirakoululla. Ne sijoitetaan kasvamaan koulutusikään saakka vapaaehtoistyötä tekeviin hoitoperheisiin. Puolitoistavuotiaina pennut palaavat Opaskoirakoululle soveltuvuustesteihin. Testien perusteella valitaan soveltuvat yksilöt koulutukseen ja siitoskoiriksi. |
Opaskoiran peruskoulutus kestää puoli vuotta. Koulutuksen jälkeen seuraa kolme viikkoa kestävä yhteistyökoulutus tulevan käyttäjän kanssa. Yhteistyökoulutus järjestetään tavallisesti Sokeain Ystävät ry:n Majatalo Onnelassa Tuusulassa. Koulutusta jatketaan vielä koirakon kotoa käsin tarpeellinen määrä. Silloin harjoitellaan koirakon käyttämät perusreitit ja myöhemminkin annetaan lisäkoulutusta tarpeen niin vaatiessa.
Opaskoira palvelee tehtävässään keskimäärin yhdeksän vuotta. Viimeistään 12-vuotiaana se pääsee ansaitulle eläkkeelle. Elämänkaareen mahtuu monta vaihetta, joihin sisältyy syömisen, leikkimisen ja nukkumisen ohessa erilaisia toimintoja. Jo pentutarhalla pentuja "sosiaalistetaan" eli virikkeiden ja erilaisten aktiviteettien kautta niitä totutetaan kunnon koirakansalaisiksi. Hoitoperheet saavat kasvatusohjeet, jotka kelpaavat ohjenuoraksi kenelle tahansa koiran pitäjälle. Pennut kutsutaan niiden hoitoaikana 2-3 kertaa ns. pentukouluun, jossa harjoitellaan esimerkiksi liikkumista erilaisilla lattiapinnoilla ja portaissa. Myös ongelmatilanteisiin haetaan ratkaisuja pentukoulussa ja tarvittaessa jopa kotikäynneillä.
Opaskoirankäyttäjät osallistuvat koirineen täydennyskoulutukseen tarpeen mukaan ja myös erilaisia vaelluksia ja virkistystilaisuuksia järjestetään useita kertoja vuodessa. Opaskoirat voivat myös mitata keskinäisiä taitojaan koirakilpailuissa. Oppia se on opaskoirallakin ikä kaikki!
Hoitokotien lisäksi mittavaa vapaaehtoistyötä tekevät peesarit, jotka toimivat avustajina erilaisissa tapahtumissa. Peesareilta saa apua myös kotioloissa esimerkiksi uusien kulkureittien harjoittelussa.
Lisätietoja: Opaskoirayhteyshenkilöt
Tiedote .doc- muodossa
Marsalkka Mannerheim luovuttamassa ensimmäisiä opaskoiria sotasokeille elokuussa 1940, iso kuva
Suomen ensimmäisten opaskoirien kouluttajat. Vasemmalta Birger Brüning, Almos Haaki, Ami Ilvonen, Reino Vaile ja Eero Halttunen, iso kuva
Sotasokeiden opaskoirien esikuva Turre ja sen isäntä Tauno Keto, iso kuva
Outa, Suomen ensimmäinen opaskoira, iso kuva
|
| |
muut uutiset:
|
| · Pääkaupunkiseudun koirakot huomio (10.08.2010) |
| · Opaskoirakokeet Mikkelissä 11.9.2010 (08.07.2010) |
| · Kutsu Peesaripatikalle 2010 (04.05.2010) |
| · Avoimet ovet Opaskoirakoululla kv opaskoirapäivänä 28.4. (18.04.2010) |
| · KANSAINVÄLINEN OPASKOIRAPÄIVÄ 2010 (18.04.2010) |
| · Toukokuun viikonlopputapahtuma Tampereella (31.03.2010) |
| · Opaskoiravaeltajat ry:n tiedote 1/2010 (25.03.2010) |
| · Ennakkoilmoitus toukokuulle, viikonlopputapahtuma Tampereella (09.02.2010) |
| · Opaskoirakerho Tampereella 16.2. (09.02.2010) |
| · Savo-Karjalainen viikonloppukurssi (09.02.2010) |
| · OKY:n hallituksen kuulumisia 25. tammikuuta pidetystä kokouksesta (09.02.2010) |
| · Hyvinkään kurssi lähestyy (06.01.2010) |
| · Alustava toimintakalenteri vuodelle 2010 (06.01.2010) |
| · Yhteyshenkilötapaaminen 28.11.2009 (06.01.2010) |
| · Opaskoiraväen yhteinen pikkujoulu Partiopoukamassa 28.-29.11.2009 (18.10.2009) |
| · OKY:n hallituksen kuulumisia 5. lokakuuta pidetystä kokouksesta (15.10.2009) |
| · Opastuskoe cup kolmosen tulokset sekä kokonaiscupin sijoitukset 2009 (15.10.2009) |
| · Joensuun viikonlopputapahtumasta 19-20.9 Jorma Kurosen kertomana (15.10.2009) |
| · Möllikisat Mikkelissä ja Kerimäellä 12.9.2009 (15.10.2009) |
| · Koulutusta Hämeenlinnassa 25.-27.9 (25.08.2009) |
| · Pohjois-Karjalan ja Savon koulutusviikonloppu 19-20.9 (25.08.2009) |
| · OKY:n hallituksen kokouskuulumisia (25.08.2009) |
| · Opastuskoe Cup kolmoseen ilmoittautuminen 7.9. mennessä (11.08.2009) |
| · 25-27.9. Viikonloppukurssi Hämeenlinnassa (09.08.2009) |
| · Täydennyskoulutusta syksyllä 2009 (03.08.2009) |